Seireenit, Emilia Hart.
Mainos/arvostelukappale saatu kustantajalta, kiitos Wsoy! Seireenit, Emilia Hart. ”Meren ääniä ei voi hukuttaa.” Luin muutama vuosi sitten Emilia Hartin esikoisteoksen Taipumattomat, ja rakastuin hänen tapaansa yhdistää kansantarujen mystiikkaa nykyaikaan, ja erityisesti siihen, että hän kertoo nimenomaan naisten tarinoita. Samaa tarjoili myös hänen toinen teoksensa Seireenit, ja tässä kirjassa Hartin oma ääni tuntuu jo vahvemmalta ja varmemmalta. Ehkä siksi että hän on löytänyt oman tiensä, ja varmasti osaksi myös siksi, että kirja sijoittuu pääosin Australiaan, josta hänkin on kotoisin. Seireeneissä kulkee kaksi eri tarinaa, eri aikatasoissa. Kirjan alussa seurataan nykyajassa Lucya, joka kävelee unissaan ja herää kädet häntä satuttaneen miehen kaulalle puristuneena. Syytöksiä paetessaan Lucy ei keksi muuta, kuin paeta siskonsa Jessin luo, meren rannalle Australian syrjäiselle etelärannikolle. Kuitenkin kun hän sinne pääsee, on Jess kadonnut. Lucy odottaa siskoaan ja yrittää selvittä...
