Kuolleet naiset eivät anna anteeksi, Katarina Wennstam.
Kirja-arvostelu: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi, Katarina Wennstam.
"Uudenvuodenyönä 1896 tukholmalainen ompelijatar Hildur löytää kotitalonsa sisäpihalta kuolleen nuoren naisen. Kuolinsyyksi paljastuu laittoman sikiönlähdetyksen jälkiseuraukset. Kuka halusi eniten eroon kuolleen piian syntymättömästä lapsesta? Asiaa selvittämään lähtee Hildurin lisäksi tapauksesta kiinnostuneet kolme muuta saman asuinrakennuksen naista, joilla kaikilla on hyvin erilainen tausta."
Myönnän, että aloin lukea tätä kirjaa pelkästään kirjan nimen takia. Jyrkkä, jopa shokeevaara otsikko teki vaikutuksen. Siihen verrattuna itse tarina jäi valjuksi kokemukseksi. Lukemisen aikana en tiennyt, mikä tämän kirjan pääteeman oli tarkoitus olla? Murhamysteeri ja rikoksen selvitystä, historiallinen aikakausiromaani eri yhteiskuntaluokkien elämästä, vai kenties feministinen kertomus naisten sorrosta ja miesten ylivallasta? Toki kirja voi olla monta asiaa, ja parhaimmat niistä ovatkin, mutta tällä kertaa kokeilu yhdistää vähän kaikkea samojen kansien väliin ei toiminut. Tuntui hyvin irralliselta, että välillä selvitettiin rikoksia ja välillä istuttiin kuuntelemassa luentoa korsettien terveyshaitoista. Kokonaisuudet eivät täten nitoutuneet yhteen, vaan tuntui kuin välillä olisin lukenut ainakin kahta eri kirjaa. Toki kertojia tässä kirjassa on useampi, joten on ymmärrettävää että tyyli ja aiheet hieman vaihtuvat kertojien mukana, mutta tässä mentiin vielä muutama askel pidemmälle.
Jos intohimosi ovat historialliset romaanit 1800-luvulta, niin tulet mitä luultavammin pitämään kirjasta! Wennstam on selkeästi taustatyönsä tehnyt, ja kuvaa uskomattomalla tarkkuudella niin piian kuin porvarin aikakauden mukaista elämää. Niin tarkasti, että jos aikakauden loputtomat tapakuvaukset eivät kiinnosta, niin kirja ei ole niinkään nautinnollinen vaan tylsähkö. Minulle lukukokemus jäi tällä kertaa hajanaiseksi, mutta koska tämä teos avaa sarjan, niin olen avoin kokeilemaan seuraavia osia!
Gummerrus 2026.
#kuolleetnaiseteivätannaanteeksi #katarinawennstam #dödakvinnorförlåterinte #historiallinenromaani #rikosmysteeri





Kommentit
Lähetä kommentti