Toivon talo, Maria Mustranta.

Kirja-arvostelu: Toivon talo, Maria Mustranta.

"Kun Martta tapaa työmatkalla Jordaniassa nelivuotiaan tytön, joka on menettänyt pommituksessa perheensä, tytön kohtalo läpäisee kaikki ammatilliset suojaukset. Martta on kansainvälisen avustustyön ammattilainen, joka tietää hyvin, että työssä on oleellista pitää kokonaiskuva kirkkaana mielessä. Vain niin hän voi auttaa mahdollisimman monia. Tyttö saa Martan kuitenkin toimimaan toisin kuin hänen pitäisi, työpaikan ja oman elämän menettämisen uhallakin."

Toivon talo on tässä maailmantilanteessa hyvin ajankohtainen kirja, joka käsittelee pakolaisuuden ja auttamisen henkisiä haasteita perusteellisesti. Mitä tehdä kun sydän käskee jättää kaiken ja auttaa, vaikka järki tietää, että isot järjestöt ja projektit toimivat tehokkaasti? Voin kuvitella, että kaikesta koulutuksesta huolimatta etenkin lasten parissa työskentelevät avustustyön ammattilaiset joutuvat välillä kohtaamaan näitä ajatuksia työssään. Kirjassa Martta tekee omat ratkaisunsa asioista, jotka kuitenkin vaikuttavat myös hänen lähipiiriinsä ja työyhteisöönsä, sekä sairaalan ja lastenkoti Toivon talon väkeen. Asiat esitetään kirjassa melko neutraalisti, ja jää lukijan tehtäväksi päättää onko Martasta enemmän hyötyä vai haittaa. Osa hänen elämänsä ihmisistä tukee häntä, osa taas jättää hänet. 

Suhtauduin tähän kirjaan melkein kuin tositarinaan, vaikka tarina onkin fiktiivinen. Tuntui niin vahvasti, että tämä voisi olla täysin totta. Alussa oli vaikea ymmärtää, miten Martta hylkäsi koulutuksensa niin nopeasti ja antoi itsensä kiintyä orpotyttöön, mutta loppupuolella pidin Marttaa jo äitinä ja ajattelin että en kestä, jos hänet ja Noura revitään erilleen. Kirja päättyy äkisti ilman sen kummempia selityksiä, mikä jäi itseäni vaivaamaan. Kuten minulle usein käy, kiinnyin päähenkilöihin niin, että olisin halunnut lukea heistä vielä paljon lisää. Mutta jos sysään nämä tunteet sivuun, niin kirjan loppu oli yksinkertainen ja kaunis.

WSOY 2025