Huutoon vastaa kaiku vain, Ilona Tuominen.

Huutoon vastaa kaiku vain, Ilona Tuominen.

"Aamu Niemelä ja Kiira Roslund vaeltavat syksyisessä Lapissa. Yöpymispaikalla he kohtaavat miesporukan, joka saa heidät tuntemaan olonsa turvattomaksi. Ystävykset lähtevät omille teilleen päästäkseen eroon juhlijoista, mutta minne he menevätkin, horisontissa näkyy heitä sitkeästi seuraava kirkkaanpunainen piste.

Kun vaeltajiin ei ole muutamaan päivään saatu yhteyttä, Roslundien suku ryntää Utsjoen poliisiasemalle vaatimaan laajamittaisia etsintöjä. Kiiran juristiksi opiskellut serkku Cecilia toimii poliisin ja suvun välikätenä. Cecilia on suvun musta lammas, jolle kaikki Roslundit Kiiraa lukuun ottamatta ovat kääntäneet selkänsä. Kiira on rakas läheinen, joka ei saa kadota Cecilian elämästä. Mutta aika hupenee, etsinnät pitkittyvät, ja suvun kulissi on kiillotettu valheilla niin ettei Cecilia pysty näkemään sutta lammasten vaatteissa."

Huutoon vastaa kaiku vain oli erittäin jännittävä kirja, jossa käynnissä on samanaikaisesti sekä selviytymistarina erämaassa, että selviytymistarina myrkyllisen suvun keskellä, kunnes tarinat lopussa nitoutuvat yhteen. Kirja on ajoittain jopa pelottava ja pitää lukijan otteessaan, kun on pakko saada tietää selviääkö yksikään erämaasta pois. Ja ketä loppupelissä on syyllinen ja mihin? Kirjan loppupuolella tulee yllätyksiä eikä mikään olekaan sitä miltä kerran näytti.

Kirjan kertoja vaihtuu luvuittain, ja vaikka se on tarinan kannalta hyvä niin se rikkoo erämaan pelottavan tunnelman välillä harmittavasti. Mutta hyvänä puolena tässä on, että lukija pääsee lukemaan monta eri näkökantaa samoihin tapahtumiin.

Pidin tästä kirjasta muuten kovasti, mutta yksi asia harmitti: karhuilla pelottelu. En tiedä haettiinko tällä vain lisäjännitystä tarinaan, mutta minulle se ei maistunut. Todellisuudessa esimerkiksi poronhoitoalueella ei karhuja ole juuri lainkaan (lähde: luonnonvarakeskus lajiseurantakartta). Tosielämässä arka mesikämmen välttää ihmistä viimeiseen asti. Karhu on lisäksi Suomessa silmälläpidettävä laji. Vaikka kirjassa pelättiin karhuja, niin tosiasiassa jos Lapissa kansallispuistossa näkisi karhun, kannattaa pistää lotto vetämään koska todennäköisyys todella on lottovoiton luokkaa. Onneksi kirja oli muuten hyvin kirjoitettu ja jännittävä, ja tähän "petojen uhkaan" ei juututtu liikaa.