Aaveiden Turku, Artemis Kelosaari.
Aaveiden Turku - Kummitustarinoita Suomen vanhimmasta kaupungista. Artemis Kelosaari.
"Vuosisatojen ajan Suomessa oli vain yksi todellinen kaupunki: Turku, Åbo, Aboa. Sen perustamisvuotena pidetään vuotta 1229. Kahdeksaansataan vuoteen mahtuu lukemattomia ihmiselämiä. Ja kuolemia. Joskus toisen ihmisen puukosta, teloittajan kirveestä tai omien käsien kaulaan sitomasta köydestä. Moni traaginen ihmiskohtalo on kadonnut historian hämäriin. Kaikki eivät lepää rauhassa, vaan ovat päätyneet antamaan aihetta kummitustarinoille."
Rakastan Turkua, ja viharakastan pelotella itseäni kummitustarinoilla. Tietysti tämä kirja piti siis lukea! 😂 Kirjaan on koottu tarinoita, joista varmasti ainakin muutama ovat kaikille turkulaisille tuttuja. Itse muistan Turun linnan aavetarinat hyvinkin, mutta Brinkhallin kartanon tarinat olivat minulle uusia (järjestetäänköhän siellä kummituskierroksia syksyisin? 👻). Naureskelin kirjailijan pohdinnalle, että ehkä aaveet ovatkin työnarkomaaneja jotka eivät pysty jättämään tehtäviään. Se selittäisi ainakin kirjaston kummitukset!
Kirjan eri tarinat on koottu selkeästi yhteen, ja alussa oleva kartta oli mukava lisä lukukokemukseen. Jos jotain vielä olisin kaivannut, olisi se ollut tarkat valokuvat tarinoiden rakennuksista. Kirja on kuitenkin hieno tässäkin muodossa, ja suosittelen sitä erityisesti kaikille Turun seudulla asuneille/asuville.
Haamu kustannus 2020.
Kommentit
Lähetä kommentti