Kirja-arvostelu: Ikiliekin kipinä, Penn Cole.

Ikiliekin kipinä, Penn Cole.

”Diem Bellator elää Kuolevaistenkaupungissa, maailmassa jota hallitsevat jumalten julmat jälkeläiset, Perilliset. Kun hänen äitinsä katoaa salaperäisen muukalaisen tavattuaan, Diemin elämä kääntyy päälaelleen. Hänen on uskaltauduttava Perillisten hoviin ja otettava selko äitinsä salatusta menneisyydestä.

Kuolevan kuninkaan perijän tarkkaillessa Diemin jokaista liikettä ja armottoman kapinallisjoukon yrittäessä värvätä hänet uhkaavaan sisällissotaan Diemin on tasapainoteltava rakkauden, vallan ja poliittisen juonittelun välillä pelastaakseen perheensä – ja kaikki kuolevaiset.”

Huomattuani rakastavani romantasia -kirjoja, aloin aktiivisesti etsiä uusia sarjoja, joihin paneutua. Emarionin saaga kuulosti erittäin lupaavalta, ja pidinkin tästä ensimmäisestä kirjasta, vaikka tarinalla kestikin melko kauan päästä vauhtiin. Cole käyttää lähes puolet kirjasta pelkästään uuden maailman alustukseen, henkilöiden itsessä jääden hieman etäisiksi. Päähenkilö Diem on nuori ja elänyt melko eristäytynyttä elämää, joka sitten näkyy useina virhearvioina, joita on välillä hieman tuskallista lukea. Kuitenkin hän kehittyy, ja kirjan loppua kohden tarinan vauhtikin kiihtyy. Kaikki muut hahmot ja lukijat aavistavat jo totuuden kaiken takana, mutta Diem kieltäytyy sitä uskomasta loppuun asti. Ja sitten tarina loppuukin täysin kesken, erittäin koukuttavaan kohtaan.

Lopun cliffhangerin innoittamana jatkoin välittömästi sarjan seuraavaan osaan, Ikiliekin Hehkuun. Oli pakko saada tietää miten Diem selviää! Mutta valitettavasti seuraava kirja olikin lähes pelkkää politikointia, joka käy nopeasti tylsäksi. Lopetin kakkososan noin puolenvälin jälkeen, kun en enää vain jaksanut lukea poliittista juonittelua. Kaipaan romantasialta seikkailuja ja suuria tunteita, romanssia ja taikaa. En west wing -meininkiä.

Oletko sinä jatkanut tätä sarjaa? Jos olet, niin kerrotko kannattaisi minunkin, paraneeko sarja?