Itä on lähtenyt meistä, Maiju Laitinen.

Itä on lähtenyt meistä, Maiju Laitinen.

Arvostelukappale saatu kustantajalta, kiitos Momentum kirjat!

"Hajanainen, kyyninen, hahmoton nykyaika. Selkeä, nostalginen ja kadotettu menneisyys. Idän ja lännen vastakkainasettelu, kohtaamattomuus. Alati kuumeneva maapallo. Ihmisen suhde kuolemaan, uskontoon ja mystisyyteen. Itä on lähtenyt meistä kurottaa kohti toivoa, piirtäen surumielisiä kuvia hetkistä. Runot maalaavat katoavien vuodenaikojen rajoja, katsellen maailmaa tarkasti, yhtä aikaa julmasti ja lempeästi."

Tässä teoksessa tunteeni menivät laidasta laitaan. Välillä liikutuin, välillä jopa pelästyin sanoja. Aina en ymmärtänyt, mutta ei se haittaa, ei runoissa tarvitse aina ymmärtää. Silti voi ihailla esimerkiksi tekijän sanankäyttötaitoja ja tekstin lyriikkaa, kuten minä tein tässä.

Teemoista ilmastonmuutos, luonto ja kuolema/menetys koskettivat minua eniten. Runokirjoissa rakastan aina jakaa ne runot jotka koskettivat itseäni eniten, joten tässä kaksi suosikkiani tästä teoksesta:

"Koska tuuli kääntyy, 

pilvet puhaltuvat pois. 

Eikä minulla ole voimaa 

laskea jäljellä olevia päiviä.

Se 

mitä on jäljellä 

ei kuulu kenellekään, 

eikä kukaan 

enää astu tähän veteen.

Metsä ympärillä on pysähtynyt, 

järvi haihtunut.

Eikä maailma katoa mihinkään eivätkä perhoset unohda."

"Moralistit surevat valtionvelkaa.

Eivät halua korjata maailmaa,

vaan säilyttää sen.

Eivätkä usko,

että se kuumenee ja katoaa.

Tai sitten vain me katoamme.

Maa jää

ja valtiovelka."

Tämä viimeinen on erityisen havahduttava.