Seireenit, Emilia Hart.

Mainos/arvostelukappale saatu kustantajalta, kiitos Wsoy!

Seireenit, Emilia Hart.

”Meren ääniä ei voi hukuttaa.”

Luin muutama vuosi sitten Emilia Hartin esikoisteoksen Taipumattomat, ja rakastuin hänen tapaansa yhdistää kansantarujen mystiikkaa nykyaikaan, ja erityisesti siihen, että hän kertoo nimenomaan naisten tarinoita. Samaa tarjoili myös hänen toinen teoksensa Seireenit, ja tässä kirjassa Hartin oma ääni tuntuu jo vahvemmalta ja varmemmalta. Ehkä siksi että hän on löytänyt oman tiensä, ja varmasti osaksi myös siksi, että kirja sijoittuu pääosin Australiaan, josta hänkin on kotoisin.

Seireeneissä kulkee kaksi eri tarinaa, eri aikatasoissa. Kirjan alussa seurataan nykyajassa Lucya, joka kävelee unissaan ja herää kädet häntä satuttaneen miehen kaulalle puristuneena. Syytöksiä paetessaan Lucy ei keksi muuta, kuin paeta siskonsa Jessin luo, meren rannalle Australian syrjäiselle etelärannikolle. Kuitenkin kun hän sinne pääsee, on Jess kadonnut. Lucy odottaa siskoaan ja yrittää selvittää missä hän on, samalla kun häntä vaivaavat oudon todenmukaiset valveunet merimatkasta ja haaksirikosta. Meri kutsuu häntä luokseen, mutta Lucy ei ymmärrä miksi. Toisella aikatasolla seurataan Maryn ja hänen siskonsa tarinaa, kun heidät karkotetaan Irlannista ja sullotaan laivan ruumaan 80 muun ”rikollisen” naisen kanssa, pitkälle matkalle kohti Australiaa. Matka on selviytymistaistelua, ja naiset eivät tiedä mikä heitä Australian rannikolla odottaa.

Normaalisti aina jompikumpi aikataso muodostuu suosikikseni, mutta tässä kirjassa molemmat aikatasot vetävät mukaansa niin vahvasti, että varsinaista suosikkia ei muodostunut. Juoni rakentuu pikkuhiljaa pala palalta sekä nykyajassa että menneisyydessä, ja ne yhdistyvät vasta aivan viime metreillä. Lopullinen selitys tulee vasta epilogissa. Arvostin miten tarkasti kirjan eri henkilöt kuvattiin, erityisesti siskosten ihosairauden kuvailu oli niin tarkkaa, että omaakin ihoa kihelmöi. Rakastin sitä, miten kaikkea mystiikkaa ei paljastettu, vaan paljon asioita jätettiin myös lukijan tulkinnan ja mielikuvituksen varaan, ja sitä miten juoni piti tasaisesti otteessaan aina loppuun asti. Ainut harmitus oli, että loppu tuntui kovin kiirehdityltä ja tapahtumat selitettiin hyvin yksinkertaisella tyylillä. Olisin toivonut loppuun enemmän sivuja, joissa tapahtunutta olisi käyty läpi hitaammin, kuin miten nyt tehtiin. Dramaattisesta tilanteesta suoraan viikkokausia eteenpäin hyppääminen tuntuu vähän liian helpolta ratkaisulta. Kuitenkin annan tämän mielihyvin anteeksi, koska muuten kirja on kerrassaan upea tarina täynnä mystiikkaa, jännitystä ja salaisuuksia. Jälleen kerran en malttaisi odottaa, mitä Hart seuraavaksi kirjoittaa!

Wsoy 2026. Kääntäjä Irmeli Ruuska.