Katoava jää, Paula Sankelo.

Katoava jää, Paula Sankelo.

"Myrskylinnun huuto unessa tietää lunta ylängöllä jäljet käyvät risteämättömiin.

Nimettä jää nouseva kaipuu

katse hakee taivaanrannasta vilunharmaata vettä

kiväärin hihna painaa hartiaa

eikä sammuva tuuli kuiskaa

kuinka aalloilla vapisee myrskylinnun höyhen."

Katoava jää on yksi kauneimmista runoteoksista jonka olen ikinä lukenut. On vaikea uskoa että se on Sankelon esikoisrunokokoelma, niin ihmeellisiä ovat hänen sanansa! Hänen runojensa teemoina ovat eläimet ja luonto, henkilökohtaiset lempiaiheeni. Niissä on mukana valtava tunnelataus, ja niin kauniita kuin runot ovatkin, osa niistä saa lukijan itkemään. Hyvä esimerkki on seuraava teoksesta löytyvä runo:

"Lopussa jää petti.

He ajoivat sinut veteen 

räiskyvin valopanoksin 

he aloittivat juhlan

etkä jaksanut enää pelätä.

Et jaksanut nostaa päätä

                        ja hengittää

puhkotuin keuhkoin. 

Lapsi ui vieressä ympyrää

kunnes vallesmanni veti sinut rantaan ja säikytti lapsen

                                                     joka palasi

kunnes vallesmanni veti kovat piippuun.

Joku toi teille muistolaatan kylänraitille 

joku piirsi päälle kiikaritähtäimen ristikon sade valutti siitä punaiset rannut.

Jääkarhu N23992

sinun nimeäsi ei saanut sanoa ääneen."

Suosittelen tätä runoteosta myös ihmisille jotka eivät yleensä lue runoutta. Tässä teoksessa runot ovat kauniita, koskettavia ja mielestäni selkeitä, ja uskon että jokainen saa tästä teoksesta itselleen jotain. Tässäpä myös erinomainen joulahjaidea läheiselle! Itsekin aion vielä hankkia tämän omaan hyllyyn, kirjaston laina-aika kun ei riitä. 🤍